Positiivinen yllättyminen on harvinaista, mutta kohdalle
sattuessa suuri ilo. Näin kävi astuessani Kiasmassa
avautuneeseen Ola Kolehmaisen (s.1964) valokuvanäyttelyyn A
Building Is Not a Building , jonka englanninkielinen nimikin
jo viittaa siihen, että liikutaan kansainvälisillä vesillä.
Totta onkin, että Kolehmainen on kansainvälisesti näkyvän
suomalaisen valokuvan näkyvimpiä tekijöitä. Näkyvyyttä lisää
se, että Kiasman näyttelyn yhteydessä julkaistaan
taiteilijan tuotantoa ,saksalaisen laatukustantajan tuottama
komea kuvateos.
 Lehtikuvista ja muista julkaisuista voisi päätellä, että
Kolehmaisen kuvat ovat sitä gallerioiden suosimaa steriiliä
pintaa, josta kaikki kerronnallisuus on karsittu
mahdollisimman puhtaan esineellisyyden saavuttamiseksi.
Hänen valitsemansa valokuvaamisen laji, arkkitehtuurikuva,
antaisi tähän kaikki edellytykset.
Kolehmainen on kuitenkin tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi
hänen valokuvansa ovat vain lähtökohtaisesti yhteydessä
rakennusten kuvaamiseen. Näyttelyn nimikin viittaa esineen
luonnetta pohtiviin filosofisiin lausahduksiin. Minulle se
palauttaa mieleen Rene Magritten maalauksen Ceci ne pas une
pipe – Tämä ei ole piippu. Ei piippu vaan piipun kuva;
kaksiulotteinen illuusio siitä, mitä kutsumme
todellisuudeksi.
Ensimmäiseksi tekee vaikutuksen teosten koko . Ne eivät ole
aivan kohteidensa mittaisia, mutta ovat katsojaa kookkaampia
luoden näin illuusion todellisen arkkitehtuuriluomuksen
edessä seisomisesta. Tämä mittakaava todentuu jo Kiasman
ala-aulassa. johon on sijoitettu liki 20 metrin pituinen
Composition with David and Goliath. Kiasman arkitehtuuriin
sijoitettu arkkitehtuurivalokuva kertoo,että
arkkitehtuurivalokuva on arkitehtuurivalokuva on
arkkitehtuurivalokuva…. Nimen salamerkitykseen pääseminen
vaatii hieman ennakkotietoa. Pyöreiden julkisivuelementtien
seassa kasvaa yksi pieni rikkaruoho, joka valaisee tämän
virallisen ulkokuoren uudella tavalla.
Tämä monumentin sivurooliin asettaminen toistuu läpi koko
näyttely, Merkittävät rakennusluomukset nähdään
heijastuksina vesilammikossa; hohtava julkisivu toimii
vieressä kasvavan puun peilinä. Alvar Aalto olisi pitänyt
tavasta, jolla Kolehmainen asettaa ihmisen rakentamisen ja
luonnon rinnakkain: Paimion parantola nähdään
tihkusateisesta asfaltista, toisessa kuvassa pääaiheena on
vedessä uiva syksyn lehti; arkkitehtuuri näkyy sen takana. 
A Building is Not a Building on osuva jatko äsken
päättyneelle minimalisminäyttelylle. Se yksinkertaistaa
kuva-aiheensa , mutta säilyttää silti kuvakerronnan
monimerktyksellisyyden kääntämällä mittasuhteita ja
totuttuja katsomistapoja. Suurikokoisina ne ovat vain
ensisilmäyksellä pelkkiä kauniita esineitä. Pitempi
katsominen monimutkaistaa katsomiskokemusta, ja rikastaa
esteettisen elämyksen tavalla, joka on enemmän kuin ne
esineelliset ainekset, joita teoksen havainnointiin
tarjotaan.
Tahattomasti Kolehmaisen näyttely asettuu vertailupariksi
neljännen kerroksen uskontokitschiä tursuavalle  Choosing my
Religion –näyttelylle.