Savon Sanomat
15.6


Menneen ajaton maalari:


Veikko Vionoja (1909 – 2001) on Suomen sodan jälkeisen
taiteen suuria nimiä ja juuri se taiteilija, joka 1970-luvun
lopullisesti kaupungistuvassa maassa oli uskomattoman
suosittu väistyvän elämäntavan tulkki. Runsaasti vaikutteita
antaneen taiteilijan Etelä-Pohjanmaan maisemista on nyt
taiteilijan satavuotissyntymän kunniaksi koottu edustava
otos Ateneumin taidemuseoon.

Myöhäinen kukkija

Vionojan taide kypsyi täyteyteen melko myöhään. Hän aloitti
maalaamisen jo teini-iässä ja maalasi alttaritaulun
kotipitäjänsä Ullavan kirkkoon jo 18-vuotiaana. Ateneumiin
hän hakeutui vuonna 1936, mutta sota katkaisi aloitetun
uran. Sodan jälkeen taiteilija muutti pysyvästi Helsinkiin.
Lopullista sitoutumista Etelä-Pohjanmaan maisemaan
edesauttoivat Etelä-Pohjalaisen Osakunnan ja
Muinaistieteellisen toimikunnan järjestämät seitsemän
piirustus – ja maalausmatkaa Kannuksen Mutkalammelle vuonna
1952. Museotarkoituksiin syntyneistä tarkoista
piirustuksista syntyi kuitenkin luonnospankki, josta Vionoja
ammensi monia aiheita ja kehitti maalaamisensa 60- ja
70-lukujen hiljaiseen intensiteettiin.

Väistyvää ja ikuista

Vionoja on sisällyttänyt maalauksiinsa kaikki
Etelä-Pohjanmaan menneen maaseutukulttuurin tyypilliset
ainekset. Toisiaan liki olevat talot ja aitat, sisäkuvat
huoneesta toiseen nähtyinä, kellot, raanut, matot ja
huonekalut ovat agraarikulttuurin esinemateriaali. Valon
,vuodenaikojen ja säiden  muutoksessa kiertävä rytmi on
pysyvyyttä, jonka keskellä ihminen esiintyy roolissa, joka
on läsnä oleva mutta ei hallitseva.
Näistä aineksista Vionoja luo kokonaisuuksia, jotka lähemmin
tarkasteltuina sisältävät uskomattoman määrän kuvan
rakentamiseen ja värin käyttöön tarvittavaa ammattitaitoa.
Hänen kuviensa tarkkuus ja korkea käsityöläisyys ovat selvää
tekijämiehen jälkeä, mutta kyseessä ei ole pelkkä trendikäs
sisustuslehtinostalgia vaan visuaalinen tihentymä, jonka
katsomiseen liittyvät viestit ovat lähes arkkityyppisiä ja
aina ajankohtaisia.

Katsomisen historiaa

Vionojan tilan käyttö on hyvin historiatietoista. Maalauksen
esiintyminen ikkunana, joka avautuu tilaan ja sieltä toiseen
tilaan on jo renessanssista tuttu teema, jolla mieli
ohjataan ajattelemaan enemmän kuin sen, minkä silmä kohtaa.

Maalaukset ovat synteettisiä. Koko keskeisen tuotantonsa
Vionoja maalasi Helsingissä, Lallukan ateljeessa.
Mielikuvista maalaava taiteilija ei voi loputtomasti
ammentaa omasta päästään vaan hänellä täytyy olla tietoa
sekä värien käytön tekniikasta että väriteorioista
päätyäkseen niin suureen moninaisuuteen ja intensiteettiin
kuin nämä maalaukset.

Vionojan maalaustekniikka on lasuurimaalaus, hidas, ohuita
kerroksia päällekkäin tuottava maalaaminen, joka
mahdollistaa hienot värisiirtymät. Hän oli myös tietoinen
abstraktin maalauksen väriopillisista laeista; häntä myös
kiinnosti Victor Vasarelyn ei-esittävä taide.
Hänen ateljeensa seinät oli maalattu neutraalin harmaiksi ja
valaistus tuli päivänvalolampuista. Näitä ohjeita
noudatetaan Ateneumin näyttelyssä ja se toimii.

Oma lukunsa on se, missä määrin Vionojan taide heijastaa
sodan käyneen sukupolven eksistentialistisia tuntoja.
Minulle hänen pelkistetyimmät maalauksensa tuovat mieleen
italialaisen Giorgio Morandin maalaukset, joissa esine on
tekosyy jonkin pysyvämmän läsnäolon ilmaisuun. Tässä ei
tarvitse puhua keijuista tai muistakaan kummituksista, sillä
kyse on sanan rajallisuudesta kuvan edessä.

Ruumista keskeisenä tapahtumapaikkana pitävä nykyfilosofia
kysyykin: Mitä aivoissamme tapahtuu silloin, kun katsomme?
Millainen ajatus syntyy silmän kautta?
Tässäkin katsannossa Vionojan taide on kiinnostavaa. Menneen
ajan kaunis ilmiasu päätyy väri-ja muotorinnastuksiin,
joiden risteily ei ankkuroidu pelkästään tiettyyn aikaan
vaan on atmosfääristä myös nykytaiteen tarkoittamassa
hengessä.


Omat kirjoitukset
Kunnon camp-henkeä
Menneen ajaton maalari
Dekonstruktiota, perkele!
Jean - Luc Nancy ja olemisen teatteri
Barbie-nuken myöhempi elämä
M.C.Escherin kuvat uskottelevat mahdottoman todellisuuden uskottavaksi
Huonosti käyttäytyvä patruuna
Satiiri on vaikea laji
IHMEen hyvää ITE-taidetta
Talon kuva,jonka aihe on muualla
Keskiluokan surumielinen kauneus
Uudisuvatko taidepolitiikan pelisäännöt?
Kalma-näyttely
Helene Schjerfbeck palasi lehtevien puiden varjoon
Picassoa odotellessa
Kolminkertaista naisenergiaa
Picasson vuosisata
Paul Cézanne: Sainte-Victoire
Seksiä,päiväkirjoja,lestadiolaisuutta
Kolme tapaa olla kuvataiteilija Kuopiossa
Mutkaista tietä sieltä tänne
Missä kulkee elämän ja taiteen raja?
Domus Pompeiana-tuhoutunut kaupunki herää eloon
Ammattitaiteilijan näkökulma kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen
Kenen suulla taiteilija saa puhua?
Tärkeää on mieleen jäävä kuva
Emännän ääni
Hetki ajatusten välillä
Kumu on Viron uuden kulttuurin merkittävin monumentti
Kuinka hiljaista voikaan olla/Kuvanveistäjä Jouni Airaksinen
Kolme mestaria pensselin varressa
Miksi kaikki rakastavat Hugoa?
Kourin keräelmä on Kiasman väärtti
Banaalin mestari
Tavallisuus pitää maailman pystyssä
Vieläkö itä on viisasten ilmansuunta?
Minun listani
Oikeutettuja korvauksia vai rosvousta?
Loukatun ihmismielen kuva
Suuren tyylin synty
Viatonten häirintää Onnelassa
Ulkoisen kauneuden ehdoton viileys
Ajan kuluessa
Ihmiselämä on taiteen subjekti




Mainintoja taiteilijasta
Julkaisut/media



KUVAGALLERIA --- etusivu | cv | artikkelit