Vastavirta näyttely kuvaa yhteiskuntaa, jonka jäljet
haluttiin siistiä muististamme

Helsingin taidehallin kevään päänäyttely esittelee
amerikkalaispariskunta Marvin ja Janet Fishermanin
yksityiskokoelman - lhes 200 öljymaalausta, akvarellia ja
piirrosta  vuosilta 1909 - 1944. Mukana on 76 taiteilijaa,
joista tunnetuimpia Otto Dix, George Grosz ja Max Beckmann.

Sotien välinen Saksa

Hävityn I maailmansodan jälkeen keisari Wilhelm II luopui
kruunustaan ja Saksa julistettiin tasavallaksi 1918.
Weimarin tasavallaksi se nimettiin sen kaupungin mukaan,
jossa sen kansalliskokous oli ensi kerran koolla.
 Sodan ankarat seuraukset moninkertaistuivat maailman
talouskriisin vuoksi ja maa ajutui työttömyyteen ja
kurjuuteen. Poliittisten ääriliikkeiden mellastelu
kaupungeissa sai ajoittain sodan luonteen. Natsit hioivat
kynsiään.
  Berliiniin 1921 sapunut Ilja Ehrenburg kirjoitti: "Sodan
invalidien keinojäsenet eivät kitise, tyhjät hihat oli
koottu hakaneuloilla. Miehet, joiden kasvot liekinheittimet
olivat kärventäneet käyttivät suuria mustia silmälaseja.
Hävitty sota naamioi itsensä katuja kulkiessaan."
 Tälle groteskille näyttämölle nousi Weimarin tasavallan
legendaarinen taide merkittävimpänä keskuksenaan Berliini.
Mieleen nousee heti liuta nimiä: Arnold Schönberg, Fritz
Lang, Bertolt Brecht, Ludwig Kirchner.
 Ajan taide rönsyili joka suuntaan ja koulukuntia oli
paljon. Fishmanin kokoelma on rankka otos hajoavasta
yhteiskunnasta tyylilajeinaan ekspressionismi ja
uusasiallisuus.

Paljaaksi nyljetyn ihmisyyden kuva

  Sotaa seurannut henkinen kriisi yritettiin ratkaista
heittämällä vanhat moraalisäännöt menemään.
Vastavirta-näyttely onkin kuva haavoittuneesta
ihmismielestä, joka viimeisenä selviytymiskeinonaan alentuu
kauppatavaraksi.
 Teosten kohde on useimmiten ihminen elinympäristössään.
Näiden kuvien perusteella Weimarin tasavalta oli suuri
mielisairaalan avo-osasto. Kaduilla vaeltaa kansa,jonka
pallo on täysin hukassa:prostituutiota, himomurhia,
jalattomia kerjäläisiä sojottavia peniksiä. Päämäärätöntä
harhailua lopunajan maisemassa.
  Järjestyksen aika oli kuitenkin käsillä: D.W.Koeppenin
maalaus Nainen vuodelta 1934 näyttää pyntätyn porvarisrouvan
työntämässä lastenvaunuja, jonka kuomuun on kiinnitetty
hakaristilippu.

Rappiotaiteen näyttely

 Heinäkuun 18. ja 19. päivinä 1937 avattiin Münchenissä
Ensimmäinen, Suuri Saksalainen Taidenäyttely, joka esitteli
natsien käsityksen oikeasta "kansantaiteesta". Näyttely oli
arjalaista yli-ihmistä kuvaavaa kitschiä.
 Toinen Göbbelsin ideoima näyttely oli nimeltään
Rappiotaide. Se esitteli modernia taidetta, joka natsien
mielestä oli turmeltua ihmisyyttä. Näyttely oli suurmenestys
ja sen tarkoituksena oli pyyhkäistä olemattomiin yksi,
toisinajatteleva taiteilijasukupolvi.
Traagiseksi yksityistapaukseksi käy Felix Nussbaumin Omakuva
leirillä. Taiteilija maalasi teoksen mielikuvituksesta. Pian
hän joutui pakenemaan maasta ja oidätettiin Brysselissä,
mistä hänet vietiin viimeisellä vankijunalla Auschwitziin.
Hän kuoli siellä 1944.
Suuri osa taiteilijoista onnistui kuitenkin pakenemaan.Monet
löysivät turvapaikan Amerikasta, jossa heillä oli tärkeä
rooli sodanjälkeisen, amerikkalaisen taiteen etujoukossa.
 Vastavirta-näyttelyä katsoessa miettii taiteen ja
yhteiskunnan kimurantteja suhteita. Nämä kuvat kertovat
yhteiskunnasta, jonka jäljet on pyritty siistimään
yhteisestä muistista. Taiteilijat epäonnistuivat omana
aikanaan, mutta heidän viestinsä on tuore ja pätevä tämän
päivän sekasortoisessa maailmassa.