Ars Liberan 50-vuotisjuhlajulk
2009


Kolme tapaa olla kuvataiteilija Kuopiossa:

Ars Liberan perustajiin kuulunut taidemaalari Oka Karvonen
(1921 -1996) kirjoitti Savo-lehdessä järjestön perustamisen
aikoihin 14.9.1958: ”Vapaa taide – mitä se sitten meinaa? Se
meinaa sitä, että kuvantekijät haluavat puhaltaa yhteen
hiileen, silloin kun yhteiset asiat, vaikkapa taloudelliset,
ovat kysymyksenä, mutta työssään jokainen säilyttää
itsenäisyytensä.”

Millaista taiteilijana oleminen  on nyt, viisikymmentä
vuotta myöhemmin? Asiasta keskustelemaan kokoontui Kuopion
taidemuseoon kolme kuopiolaista kuvataiteilijaa: Riitta
Rönkkö (s.1951) ,jonka tuotannon näkyvin osa on
valokuvapohjaiset , reliefimäiset omakuvat, nuoren polven
kuvanveistäjä Antti Immonen(s.1973) ja
performanssitaiteilija Kirsi Pitkänen(s.1979).
Aluksi pohdittiin sitä, kuinka kukin päätyi
kuvataiteilijaksi. Suoraa tietä koulun penkiltä
taiteilijaksi  ei näytä olleen yhdelläkään. Taiteilijan
ammatti on koettu taloudellisesti niin epävarmaksi, että
ensin on hakeuduttu koulutukseen, joka turvaa säännöllisen
tulon. Ammatti ei kuitenkaan ole sallinut kompromisseja.
Kukin on lopulta valinnut päätoimisen taiteilijuuden.

Kirsi: Menin opiskelemaan Kuopion muotoiluinstituuttiin
erikoistekniikoiden alalle. Olin kiinnostunut ekologisesta
tuotannosta kuten pajunpunonta ekoyhteisöön. Kun siirryttiin
tuotteistamiseen huomasin että se ei ole minun alaani .
Opinnäytteet saivat aina joko installaation tai
performanssin muodon ja huomasin pian, että juuri tätä
haluan tehdä. Valmistuessani 2004 tein lopputyöksi
taide-esineitä ja performanssin ja pääsin hyvään alkuun
teosteni esittämisessä Pohjois-Savon aluenäyttelyssä .

Riitta: Pienestä pitäen lumouduin kuvista ja olin innokas
piirtäjä. 1950-luvun kuvatarjonta oli niukkaa ja jokainen
kuva pieni ihme. Halusin intohimoisesti tehdä taidetta,
mutta suojelusenkelin puutteessa tieni oli mutkainen. Menin
ensin Ruotsiin siivoamaan ja aloin käydä iltakoulussa
piirtämässä. Pian siirryin päiväkoulun puolelle ja siivosin
iltaisin. Palasin Suomeen, kävin Lahden taideinstituutin
mutta menin Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun
tullakseni muotoilijaksin koska suomalaisen lasin estetiikka
kiehtoi minua. Pian huomasin, että en voisi toteuttaa
itseäni muotoilijana, koska jo TaiKin antamat edellytykset
lasimuotoilulle olivat tuolloin alkeelliset. Onneksi pääsin
jatko-opintoihin silloiseen Leningradiin   Repin
–instituuttiin 1978. Siellä minusta tuli taiteilija.

Antti: Minulla ei ollut tietoista tarvetta taiteilijan
ammattiin. Nuorena on tietysti paljon energiaa ja koulussa
tehdyt kokeilut miellyttivät minua. Visuaalisia virikkeitä
oli minun kouluaikanani yltäkyllin; pääasiassa
populaarikulttuurista kuten sarjakuvista ja television
kuvavirrasta. Ehkä kuva on tässä mielessä kokenut inflaation
– niitä on niin paljon joka paikassa. Luova ala houkutteli,
mutta valitsin turvallisen  ammatin – kävin vuoden Kuopion
Teknillistä oppilaitosta rakennusarkkitehtuurin linjalla.
Olin rakennussuunnittelutoimistossa piirtämässä pari kesää.
Siinä ajassa alkoi poltella niin paljon, että menin Limingan
taidekouluun – sinne otetaan ilman pääsykoetta. Seuraavana
vuonna jo pyrin Kankaanpään taidekouluun  , jossa kappale
tilassa alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Niin minusta tuli
kuvanveistäjä.

Aika on monimuotoistanut kuvataiteilijan koulutusta  .
1970-luvulla opiskellut Riitta on saanut klassisen
koulutuksen, jonka keskiössä on illuusion luominen
piirtämisen  ja maalauksen keinoin . Tämän päivän
taideopinnot sisältävät uutta tekniikkaa ja  vaikka
klassiset taidot kuuluvat opintoihin ne ovat tekniikoita
muiden joukossa.

Kirsi: Minulla oli akateemisten taitojen suuntaan korkea
ennakkoluulo. Ajattelin, ettei voi olla kuvataiteilija jos
ei esimerkiksi ole sujuva piirtäjä. Kun oma ruumis ja videon
käyttö tulivat tekemiseni osaksi ymmärsin, että taiteessa
vain mielikuvitus on rajana.

Sopivien työhuoneiden vähyys on taiteilijanammatin
ikuisuuskysymyksiä. Ensimmäisen oman, yhteiskäytössä olleen
työhuoneen Ars Libera sai 1958. Maaherrankatu 7:ssä . Vuonna
1980 pidettyjen asuntomessujen yhteydessä rakennettiin
ateljeetalot neljälle taiteilijalle. Tyhjillään oleva Viktor
Barsokevitsin ateljee toimi neljän taiteilijan työhuoneina
kunnes muutettiin WB-galleriaksi  
1985. Uudet työhuoneet kuudelle taiteilijalle löytyivät
Puijon koululta. Uraansa aloittelevan kuvataiteilijan
alkutaival on hankala. Kaikki kolme ovat koulun jälkeen
pitäneet työtilaa usein vaihtuvissa satunnaistiloissa.
 
Kirsi:Aluksi asuin sisareni kanssa, joka repi hiuksiaan
alituisten installaatiovalmistelujen keskellä. Sitten sain
pienen nurkkauksen isäni omistaman grilliyrityksen
varastosta. Sielläkin paikat kävivät ahtaiksi ja toimintani
haittasi jo isän bisneksiä. Sitten sain työhuoneen Puijon
koululta. Olen siihen todella tyytyväinen. Jokaisella on oma
reviiri vaikka samassa pihapiirissä ollaankin.

Antti: Ateljeetalojen olemassaolo edesauttoi Kuopioon
jäämistä. Olisin yhtä hyvin voinut mennä Helsinkiin,
Tampereelle tai Poriin, mutta sattui löytymään asunto ja
myöhemmin ateljee. Ei ole kiirettä minnekään toimivasta
yhteisöstä. Varastotilat käyvät kyllä vähiin. Saa nähdä,
asuuko siinä lopun ikäänsä vai rakentaa oman ateljeen.

Kuopioon asettuminen ei ole ollut itsestäänselvyys
kenellekään, mutta Kuopio koetaan hyväksi paikaksi olla
ennen kaikkea kunnianhimoisen ja ammattimaisen
taiteilijakunnan vuoksi. Tämänhetkinen tilanne on
historiallinen: Kuopioon on muuttanut runsaasti nuoria,
opintonsa muualla suorittaneita taiteilijoita ja tekemisen
kirjo on laaja perinteisistä tekotavoista videoon ja
performanssiin. Taidemuseon roolia oman ammatin
harjoittamisen kannalta pidetään keskeisenä. Se on ollut
yhteistyökumppanina   Ars Liberan ryhmänäyttelyissä  ja
tarjonnut tiloja yksityisnäyttelyille  perustamisestaan
lähtien. Kuopiolaistaiteilijat ovat olleet aktiivisia.
Näyttelytilojen vähyyteen perustettiin kaupungin tukema Ars
Liberan galleria ja taidelainaamo, jonka kuusivuotinen
historia päättyi 1996. On haluttu näkyä myös muualla.

Riitta: Kuopioon sopeutumista  helpotti se, että tänne
1980-luvun alussa pelmahti joukko nuoria taiteilijoita.
Kellään ei ollut paljon mitään , mutta kaikki olivat
innostuneita. Kuopion kaupungin virkamiehet eivät aluksi
olleet yhtään innostuneita nuoresta uhosta mutta sittenhän 
kuopiolainen ekspressionismi nousi valtakunnalliseksi
ilmiöksi, joka  antoi Kuopiolle nostetta
kuvataidekaupunkina.                                        
                                                            
            Helsingin asema keskustana ei ehkä enää nykyään
ole niin itsestään selvä .Maailman avautuessa
paikallisuuden painoarvo on lisääntynyt. Emme mene hattu
kädessä anomaan vaan viemme rohkeasti omia ideoitamme. Kun
kaikilla on nettiyhteys ja kuvia virtaa loputtomasti ja
mahdollisuuksia olla esillä on liikaakin on hyvä , että on
olemassa jokin henkilökohtainen keskus. Yhtä hyvin se oikea
keskus voi olla Kuopio kuin Berliinikin. On siinä muutakin
kuin pettymystä siihen, että ei tullutkaan gallerioiden
himoitsemaa maailmantähteä. Ei ole vähemmän palkitsevaa tai
vähäarvoisempaa esiintyä Suomessa ja lähialueilla.


Kirsi:Halusin mennä jatko-opintoihin kuvataideakatemiaan
mutta en päässyt. Silloin ajattelin, että miksipä en
aloittaisi Kuopiossa. Toiminnan käynnistäminen pelotti
aluksi , mutta kun pääsin aluenäyttelyyn tuntui jo
helpommalta. Yhteisnäyttelyillä on minun performanssien
kehittelyssä ollut iso rooli. Ryhmässä toimiminen on
mielekästä muutenkin kuin kustannussyistä.

Antti: Yhdessä esiintyessä saa aikaan yllättäviä
rinnastuksia. Se on niin kuin peili. On hyvä, että näitä
edellytyksiä luodaan. Kun olen toista vuotta Ars Liberan
puheenjohtajana olen sanonut, että oma taiteilijan työ
haittaa järjestötoimia.

Riitta: Itsetuntomme on lisääntynyt. Vielä 1980-luvulla Ars
Liberan ulkopuoliset ihmiset toimivat epäitsekkäästi
puheenjohtajina. Nyt jo osaamme itse päättää toiminnan
sisällöistä ja tavoista.

Antti: Nyt ollaankin  uudessa vaiheessa. Viime vuosien
näyttelyiden saama palaute on ollut niin positiivista, että
se voi olla uusi haaste.  Toiminta on jo niin monimuotoista,
että tarvitsemme osaavan henkilön  hoitamaan asioita. 
Toiminnanjohtajan palkkaamisesta on puhuttu.

 Viimeisten viiden vuoden aikana Ars Libera on ollut joko
osallisena tai itse tuottanut näyttelyitä, jotka Suomen
lisäksi ovat kiertäneet Ruotsissa, Norjassa, Kiinassa ja
Venäjällä. Uusin mahdollisuus ja haaste on mahdollisuus
saada EU -  tukea pysyvien näyttelyedellytysten luomiseksi
kolmen seuraavan vuoden aikana.
 
Puhe kulkee edellytyksistä itse taiteen tekemiseen.

Antti: En ymmärrä luomisen tuskan ajatusta. Kun ryhdyn
tekemään niin kaikki muu tuntuu turhalta. Silloin on
olemassa suhde työstettävään materiaaliin ja omaan
olemiseen. Ehkä asia on sama halon hakkuussa. Siinä vain voi
tulla tylsistyminen kun ei voi varioida. Siinä mielessä
taiteen tekeminen on antoisaa  .Ei haittaa, jos ajatus
karkaa. Voi siirtyä siihen karanneeseen ajatukseen.

Riitta: Aihe voi tulla mikro- tai makrokosmoksesta. Minulle
se aihe on oma itse. Ei kuitenkaan ole kyse narsismista vaan
asioiden ilmaisusta oman itsen kautta. Luulen, että siinä on
yleisinhimillistä vaikka ei suoraan olekaan
yhteiskunnallista. Valmistuvasta teoksesta ei tiedä mitä
siitä tulee ennen kuin se on valmis. Siinä ei käsitellä yhtä
eikä kahta asiaa vaan aina pakenemassa olevia aiheita. Se on
elämän pituinen projekti.

Kirsi: En koe tekemisen tuskaa. Minulle on mielekästä 
vaikuttaa yhteiskuntaan ja välineeni siinä on oma keho.
Nautin siitä, mitä teen.

Antti:  Kukapa näitä asioita tekisi ellei taiteilija.
Apurahalla on ylellistä tehdä. Apurahan myöntäjä odottaa,
että taiteilija tekee jotain yllättävää ja omaa. Jos toimii
yleisen kaavan mukaan pettää annetun luottamuksen.

Riitta: En usko velvoitteisiin taiteessa. Kenelle palkan
saajalle sanotaan, että hän on velkaa? Taide on
yhteiskuntaan kuuluva rakenne ja antaa työn monille
ihmisille. Me olemme vapaita. Ei pidä mennä yleisön
pyyteisiin tai suostua Top ten- ajatteluun, joka rankkaa
arvostelijoiden suosikit ja eniten myyvät. Taide näyttää
uuden tavan nähdä, ajatella ja tehdä. Ollessaan hyvää sitä
ei tehdä kaavalla eikä sitä voi ottaa vastaan kaavalla.
Uskon taiteen tekemisen ja vastaanottamisen magiaan. Kuvan
tekeminen on ollut illuusion luomista historiansa läpi. En
tänä päivänäkään löydä Diego Velasguezin Las Meniñasia
parempaa tilailluusiota.

Antti: Taide ei välttämättä täytä mitään tilausta vaan kysyy
ja näyttää uuden suunnan. Teoksen pitää kestää monta
katselua; se ei saa tyhjetä heti. Ehkä sen pitää kestää
aikaakin. Jos sen ajatus on liian yksinkertainen siitä tulee
tuote, jolloin katsoja alkaa kysyä, mitä tässä mainostetaan.
Tämä viihteen ja taiteen välinen raja on kyllä  vaikea
määritellä yksiselitteisesti. Taideteos on muuta kuin se
materia, josta se on tehty ja se hetki, joka sen katsomiseen
käytetään. Sama asia kuin taikatempussa: yleisön ei tarvitse
tietää luodun illuusion salaisuutta. Rajojen ja myyttien
murtaminen on tarpeellista, mutta jos luovuuden ja taiteen
välille vedetään yhtäläisyysmerkit tyyliin ”kaikki ovat
luovia” menetetään jotain oleellista.

Kirsi: Teknologian mukaantulo taiteeseen on varmaan
monimutkaistanut sen vastaanottamista. Kuvat leviävät
netissä kaikkialle eikä tekijä aina pysty kontrolloimaan
mihin niitä käytetään.

Riitta: Pilapiirroksiin liittyneet tappouhkaukset saattavat
aiheuttaa itsesensuuria. Nyt puhutaan lapsipornosta ja
vedetään yhtäläisyys pornon ja lapsen heräävän
sukupuolisuuden esittämisen välille. Minusta ei taiteessa
saisi olla kiellettyjä aiheita. Lopulta on kuitenkin aina
kyse taiteilijan taidosta käsitellä asioita olivat ne miten
arkoja tahansa.

Kirsi:On tärkeää, että tabuja rikotaan, mutta pitää olla
hienovarainen Aihe, johon liittyy uhreja on tärkeää
käsitellä niin,  ettei  tule lisää uhreja. Teoksen pitää
lähteä muusta kuin kohahduttamisen tarpeesta.

Kevään mittaan taiteilijain sosiaaliturvaan on tullut
pieniä, mutta historiallisia uudistuksia. Taiteilijoiden
asemaa on  työhallinnossa parannettu selkeyttämällä 
työttömäksi ilmoittautumiskriteerejä. Ensimmäistä kertaa
Suomen historiassa apurahan saajat tulevat eläketurvan,
sairausvakuutuksen ja lakisääteisen tapaturmavakuutuksen
piiriin vuoden 2009 alussa.  Vakuutettavaksi tulevien
apurahojen alaraja on vähintään neljän kuukauden
apurahajakso.

Kirsi: Onhan tämä pieni ensiaskel. Hyvä, että
lainsuojattomat pääsevät lain suojaan.Työvoimatoimistossa 
asioiminen on Kuopiossa ollut minulle mutkatonta
edellyttäen, että asioin saman virkailijan kanssa.
Taiteilijuus hyväksytään ja omaa yrittämistä kannustetaan.
Virastoissa juokseminen käy kyllä puolipäivätyöstä. Hyvä
puoli on se, että saa melkein valmiita, absurdeja aiheita
omaan tekemiseen. Tämän lajin painajainen on KELA. Siellä
jonottaminen kestää ja tehtyjen valitusten käsittely vie
9-16 kuukautta. Ihmettelen, ettei sitä kyykyttämistä vastaan
ole jo noussut laajempaa protestia.

Riitta: Tuon neljän kuukauden alarajan pitäisi olla signaali
apurahan jakajille. Minusta puoli vuotta on ehdottomasti
lyhin apurahaperiodi ja siinäkin ajassa ehtii vasta
hengähtää. Pitkät apurahat sinnittelyn jälkeen tuntuvat
hyvältä. Saa rauhassa vaipua tekemiseensä.
 
Suomen Taiteilijaseuran Taiteilija-lehden numerossa
kokoomuspoliitikko Kimmo Sasi kirjoittaa kolumnissaan, että
taiteesta pitäisi yhä selvemmin tulla sijoituskohde ja että
taidetta pitäisi tuotteistaa.

Kirsi: Varmaan hyvää tarkoittavia ajatuksia. Nuo ajatukset
sopivat muotoiluun mutta eivät kuvataiteeseen. Kyllä minäkin
pyrin tekemään myytäviä oheistuotteita, mutta työni on
pääosiltaan aivan jotain muuta kuin esinetuotantoa.
Pikemminkin se on asioiden kuulostelua ja yhteisön ajatusten
rekisteröintiä. Päättäjät saisivat tutustua taiteilijan
ammattiin. Jos taiteesta tulee kauppatavaraa niin mihin jää
kriittisyys ja protesti?

Antti: Hyvä on kuitenkin, että tulee uusia ajatuksia.
Taiteilijoilla on ehkä liian kapea näkökulma tekemistensä
esittelyyn. Suomalaisia tanssiryhmiä viedään maailmalle ja
ne menestyvät siellä.  Kuvataiteenkin pitäisi miettiä tähän
uusi strategia.

Riitta :Kuvataidenäyttelyn viennissä on omat mutkansa.
kalliine vakuutuksineen ja kuljetuksineen . Mutta onhan
edistystä tapahtunut. Nykyään näyttely on se sitten koti –
tai ulkomailla valmistellaan paremmin kuin vaikka
viisitoista vuotta sitten. Nyt näyttelyiden tekeminen on
ammattimaista . Kuraattorien mukaan tulo on tärkeää
siksikin, että tekemisen kirjo on niin laaja.

Antti: Ero on tosiaan suuri verrattuna siihen kun olin
kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa yhteisnäyttelyssä
tässä samassa tilassa. Silloin teokset olivat pääosin
maalauksia. Moninaisuuden kukinnan lisäksi saldo näyttää
tänä vuonna hyvältä – kolme Ars Liberan itse tuottamaa
yhteisnäyttelyä  ja  jäsenten yksityistä aktiivisuutta eri
puolilla maata.

Kirsi :Olen taiteilijana niin nuori, että minulla on kokemus
vain tekemisen moninaisuudesta kuopiolaisessa taiteessa. Nyt
ovet ovat auki joka paikkaan ja on hyvät fiilikset tehdä.

Antti: Positiivista vipinää ja uusia haasteita. Tulevaisuus
ei näytä synkältä.
Riitta :Oma työ. Hyvä vire, mielenrauha. Taiteilijoiden
oloihin lisää parannuksia ja enemmän näkyvyyttä
yhteiskunnassa. Haaveita, joiden varassa pystyy tekemään
töitä.

Omat kirjoitukset
Kunnon camp-henkeä
Menneen ajaton maalari
Dekonstruktiota, perkele!
Jean - Luc Nancy ja olemisen teatteri
Barbie-nuken myöhempi elämä
M.C.Escherin kuvat uskottelevat mahdottoman todellisuuden uskottavaksi
Huonosti käyttäytyvä patruuna
Satiiri on vaikea laji
IHMEen hyvää ITE-taidetta
Talon kuva,jonka aihe on muualla
Keskiluokan surumielinen kauneus
Uudisuvatko taidepolitiikan pelisäännöt?
Kalma-näyttely
Helene Schjerfbeck palasi lehtevien puiden varjoon
Picassoa odotellessa
Kolminkertaista naisenergiaa
Picasson vuosisata
Paul Cézanne: Sainte-Victoire
Seksiä,päiväkirjoja,lestadiolaisuutta
Kolme tapaa olla kuvataiteilija Kuopiossa
Mutkaista tietä sieltä tänne
Missä kulkee elämän ja taiteen raja?
Domus Pompeiana-tuhoutunut kaupunki herää eloon
Ammattitaiteilijan näkökulma kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen
Kenen suulla taiteilija saa puhua?
Tärkeää on mieleen jäävä kuva
Emännän ääni
Hetki ajatusten välillä
Kumu on Viron uuden kulttuurin merkittävin monumentti
Kuinka hiljaista voikaan olla/Kuvanveistäjä Jouni Airaksinen
Kolme mestaria pensselin varressa
Miksi kaikki rakastavat Hugoa?
Kourin keräelmä on Kiasman väärtti
Banaalin mestari
Tavallisuus pitää maailman pystyssä
Vieläkö itä on viisasten ilmansuunta?
Minun listani
Oikeutettuja korvauksia vai rosvousta?
Loukatun ihmismielen kuva
Suuren tyylin synty
Viatonten häirintää Onnelassa
Ulkoisen kauneuden ehdoton viileys
Ajan kuluessa
Ihmiselämä on taiteen subjekti




Mainintoja taiteilijasta
Julkaisut/media



KUVAGALLERIA --- etusivu | cv | artikkelit