Savon Sanomat
13.5.2000


Kolme mestaria pensselin varressa:
William Blake, Hugo Simberg ja Diego Rivera näyttävät kolme
erilaista
maailma

 Kun kerran musiikin mestarit suoltavat ryhmäkonsertteja,
niin
mikseipä sitten kuvataiteen. Helsingin näyttelykevät
sisältää kolme
suurnäyttelyä, joiden taiteilijat ovat temperamenteiltaan
erilaisia, mutta
joita yhdistää halu ja kyky luoda uusia todellisuuksia.
Ateneumissa on
loppusuoralla Hugo Simbergin yli 400 teoksen näyttely, ja
Helsingin kaupungin
taidemuseon Tennispalatsin tiloissa avattiin huhtikuussa
1700-luvulla eläneen
englantilaisen William Blaken ja 1900-lukulaisen
meksikolaisen Diego Riveran
näyttely. Taiteilijoiden estradinimet voisivat olla
Kosminen, Hillitön ja
Nöyrä. Varhainen psykedelian profeetta William Blake
(1757-1827) on
hämmentävä ilmestys tänäänkin saati omana aikanaan, jolloin
häntä ei
ymmärretty lainkaan. Blake oli profeetallisia näkyjä näkevä
kristitty, joka
tunsi sympatiaa Ranskan vallankumousta kohtaan. Hänelle
taide oli
saarnaamisen muoto ja hän käytti kaiken energiansa uusien
ilmaisutapoihin
kehittämiseen. Blaken tuotanto on eräänlaista varhaista
sarjakuvakirjallisuutta, jossa kuva ja sana täydensivät
toisiaan. Hän
käsitteli teoksissaan epätasa-arvoa, väkivaltaa, rakkauden
puutetta ja
henkistä tyhjyyttä. Blaken mielestä tosi jumaluus asuu
ihmismielessä ja
siinä, että hän herää oivaltamaan itsessään piilevät
voimavarat.
"Mielikuvitus, jumalallinen jokaisessa ihmisessä". Blake
kehitti mytologisen
järjestelmän, jossa on vaikutteita niin kansanrunoudesta
kuin kristillisestä
ja klassisesta mytologiasta. Osin hän käytti vertauksia
peittääkseen
joidenkin runojen poliittisen viestin, mutta pääsyy lienee
se, myyttinä
kerrottu todellisuus antaa mielikuvitukselle suuren
liikkumavaran. Blake oli
vapaan ja pidäkkeettömän intohimon puolestapuhuja vaikka oli
elämänsä läpi
uskollinen aviomies. Blaken tuotantoa alettiin ymmärtää
vasta viime
vuosisadalla - psyykekulttuurin synnyn myötä. Varsinainen
renessanssi oli
60-luvulla, jolloin Blakesta tuli underground-kulttuurin
profeetta -
profeetallisesti, sillä Blake oli määritellyt yleisökseen
"tulevien aikojen
lapset". Maaninen vallankumous Diego Riveran (1886-1957)
keskeinen tuotanto
on valtavia seinämaalauksia, joiden aihe lienee alunperin
Meksikon
vallankumous, mutta joita katsellessa tulee päällimmäiseksi
ajatus
hillittömistä luonnonvoimista. Riveran taiteessa kaikki on
samanarvoista.
Nimellisesti historian tapahtumia käsittelevissä teoksissa
vellovat sulassa
sovussa myyttiset hahmot, taiteilijat, tiedemiehet, roistot
ja pyhimykset.
"Minä en ole pelkästään taiteilija, vaan ihminen, joka
toteuttaa biologista
tehtäväänsä tuottamalla maalauksia aivan kuten puut
tuottavat kukkia ja
hedelmiä." Individualismistaan huolimatta Rivera on
tietoinen
kulttuuriperinteen jatkaja. Hänen uskomattomat maalauksensa
ovat velkaa
Meksikon muinaisen kulttuurin taiteelle. Tennispalatsin
näyttelyssä on
tietenkin vain kuvajäljennöksiä suurtöistä. Niiden äärellä
huomaa
ajattelevansa: Näkisipä tuonkin luonnossa. Tarkkuuden nerous
Ateneumin
Simberg-näyttely on hienosti toteutettu, mestarille kunniaa
tekevä katselmus.
On nautinto nähdä se varmuus, jolla Simberg on tehnyt useita
variaatioita
samasta teoksesta. Poikkeamat ovat pieniä, kuitenkin
jokainen teos on oma
itsenäinen kokonaisuus. Blaken ja Simbergin tuotannossa on
paljon samaa,
vaikka he ovatkin taiteilijalaadultaan kaukana toisistaan.
He ovat pienen
muodon mestareita ja katsomiskokemus on intiimi, taiteilijat
puhuvat juuri
sinulle täsmällisin, niukoin keinoin, käsialalla jonka
tunnistaa heti.
Molempien taide oli aikanaan banaalia: Blaken kuvitetut
runot ovat sukua
kadunkulmissa myytäville lehdyköille; Simberg sai jatkuvasti
kuulla töidensä
"lapsellisuudesta" ja häntä kehotettiin siirtymään
"vakavampiin" aiheisiin.
Tyylivalinnat olivat kuitenkin molemmilla tietoisia ja
kaikesta turhasta
puhdistettu kuvakieli toimii kirkkaasti tänäkin päivänä.
Hugo Simberg Ateneumissa 28.5. saakka. William Blake 25.6.
saakka ja Diego
Rivera 28.5. saakka Tennispalatsissa.

Omat kirjoitukset
Kunnon camp-henkeä
Menneen ajaton maalari
Dekonstruktiota, perkele!
Jean - Luc Nancy ja olemisen teatteri
Barbie-nuken myöhempi elämä
M.C.Escherin kuvat uskottelevat mahdottoman todellisuuden uskottavaksi
Huonosti käyttäytyvä patruuna
Satiiri on vaikea laji
IHMEen hyvää ITE-taidetta
Talon kuva,jonka aihe on muualla
Keskiluokan surumielinen kauneus
Uudisuvatko taidepolitiikan pelisäännöt?
Kalma-näyttely
Helene Schjerfbeck palasi lehtevien puiden varjoon
Picassoa odotellessa
Kolminkertaista naisenergiaa
Picasson vuosisata
Paul Cézanne: Sainte-Victoire
Seksiä,päiväkirjoja,lestadiolaisuutta
Kolme tapaa olla kuvataiteilija Kuopiossa
Mutkaista tietä sieltä tänne
Missä kulkee elämän ja taiteen raja?
Domus Pompeiana-tuhoutunut kaupunki herää eloon
Ammattitaiteilijan näkökulma kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen
Kenen suulla taiteilija saa puhua?
Tärkeää on mieleen jäävä kuva
Emännän ääni
Hetki ajatusten välillä
Kumu on Viron uuden kulttuurin merkittävin monumentti
Kuinka hiljaista voikaan olla/Kuvanveistäjä Jouni Airaksinen
Kolme mestaria pensselin varressa
Miksi kaikki rakastavat Hugoa?
Kourin keräelmä on Kiasman väärtti
Banaalin mestari
Tavallisuus pitää maailman pystyssä
Vieläkö itä on viisasten ilmansuunta?
Minun listani
Oikeutettuja korvauksia vai rosvousta?
Loukatun ihmismielen kuva
Suuren tyylin synty
Viatonten häirintää Onnelassa
Ulkoisen kauneuden ehdoton viileys
Ajan kuluessa
Ihmiselämä on taiteen subjekti




Mainintoja taiteilijasta
Julkaisut/media



KUVAGALLERIA --- etusivu | cv | artikkelit