savon Sanomat
18.4.2010


Jean - Luc Nancy ja olemisen teatteri:


 Kiasma-teatterin edessä on torstaina puolilta päivin
enemmän tungosta kuin turkulaisen kirurgiasairaalan ovella
tähtipelaajaa odotellessa. On alkamassa ranskalaisfilosofi
Jean-Luc Nancyn (s.1940) tekstejä sisältävän kirjan
Filosofin sydän julkistamistilaisuus jossa tekijä luennoi
aiheesta Ruumis teatterina.

Ylä-intellektuaalista virityksestään huolimatta Nancyn
ajatukset koskettavat nykyihmisen jokapäiväistä olemista.
Kymmenisen vuotta sitten tehty sydämen siirto ja sitä
seurannut syöpä saivat filosofin pohtimaan ruumiissa
olemista varsikin silloin, kun se on alinomaa siirrännäisten
ja lääkitysten temmellyskenttänä. Ihmisen muuttuminen
vieraaksi omassa ruumiissaan on teholääketieteen aikana
polttava kysymys.

Eurooppalaisen perinnön jatkaja


Jean – Luc Nancy on filosofian emeritusprofessori
Strasbourgin yliopistossa. Hänen filosofisia esikuviaan ovat
saksalaisfilosofit Friedrich Nietzsche (1844-1900) ja Martin
Heidegger (1889-1976). Heideggerin olemisen ajattelu
(fenomenologia) on edelleen Nancyn tulkinnan ja väittelyn
kohde. Keskeinen kysymys on yhdessäolo nykypäivän
pirstaloituneessa maailmassa: Miten voidaan puhua ”meistä”?

Purkaessaan filosofian käsitteistöä Nancy kiertää ikuisten
peruskysymysten ympärillä pohtien vapauden, mielen ja
ruumiillisuuden käsitteitä. Keskeisenä tutkimuksen kohteena
on taide ihmisen perimmäisenä olemisen ilmaisuna.

Ruumiin teatteri


Nancy aloittaa luentonsa kertomalla, että hänen englantinsa
on huonoa mutta teksti hyvä. Vajaan tunnin mittainen ,
alaviitteitä, tarkkoja termejä ja lainauksia vilisevä puhe
koettelee käsityskykyä , mutta ymmärrän puhujan viestin.

 Ihminen on olemassa yksityisenä, erillisenä ja erityisenä
kappaleena. Hänen olemisensa tulee kuitenkin todeksi vasta
suhteessa muihin. Ihminen ei voi olla maailmassa ilman
ajatusta ”meistä”, yhteydestä muihin eläviin. Tämä yhteys on
katkeamaton ja pätee yksinäisyyteenkin - myös kuolemaan.
Emme voi seurata toista kuolemaan emmekä jakaa sitä.
Kuitenkin ihmisen kuolema tapahtuu myös muille kuin sen
kohdanneelle.

”Olemassaolo on näyttämölle astumista ja sen kuuluu olla
siellä”, siteeraa Nancy filosofikollegaansa.
- Kun avaan silmäni aamulla tulen maailmaan niin kuin
tullaan näyttämölle. Olen sekä teatteri, näyttelijä että
katsoja. Voin nähdä itseni vain tästä olemisen
teoreettisesta peilistä. Kaikki minussa ilmaisee jotain
lähestymistä, etääntymistä, hylkäämistä. Tulen osaksi
draamaa, joka on myös suhdetta muihin. Aika, paikka,
poissaolo ja kuolema ovat osa tätä esittämistä.
Nancyn puhe vilisee teatterinimiä ja hän pohtii, millaista
kivikauden teatteri on mahtanut olla.


Elämä ruumiissa ilman syntiä


Luennon keskusteluvaiheessa Nancyn oma teatteri avautuu. Hän
on sekä vaikeita asioita problematisoiva, utelias että
hauska.

-  Kysymys teatterista alkuperäisenä yhdessäolon muotona on
vanha teema, josta haluan lisää keskustelua. Ihmiset
ilmaisevat itseään toisilleen ilman julistusta kaikkialla ja
joka päivä. Tiedän että tällä sanalla on paha kaiku, mutta
yhtenäistyminen ja kaikki toisen olemisen kopiointi on
kaikki sitä samaa itsensä esittämistä toisille.

-Viime aikoina olen ajatellut, millaisesta yhdessäolosta
kielet muodostuvat, vaikkapa romaaniset kielet kuten
espanja, italia ja ranskan kieli. Tai suomen kieli, joka ei
muistuta mitään muuta kieltä ja jota puhuu vain pieni
ihmisryhmä – millainen yhdessäolo on sen tuottanut?
 
Sitten hän provosoi hieman lisää kysymykseen
pinnallisuudesta ja keinotekoisuudesta:
- Minusta siinä on vain kyse ikivanhasta, luontoonkin
liittyvästä esittämisestä. Miksi on olemassa tämä värien
kirjo? Ovatko ne pinnallisia? Meidän olemassaolomme on osa
luontoa ja se pitäisi viimeinkin tajuta.

- Kristillisessä ajattelussa sielu kuuluu Jumalalle ja
ruumis maailmaan. Liha on silloin synnin paikka. Ihminen on
maailmassa syntisenä ja synti liittyy henkeen. Kun kaikki
tapahtuu tässä, olemisen näyttämöllä, voimme viimeinkin
puhua ruumiista ilman syntiä. 

    

Omat kirjoitukset
Kunnon camp-henkeä
Menneen ajaton maalari
Dekonstruktiota, perkele!
Jean - Luc Nancy ja olemisen teatteri
Barbie-nuken myöhempi elämä
M.C.Escherin kuvat uskottelevat mahdottoman todellisuuden uskottavaksi
Huonosti käyttäytyvä patruuna
Satiiri on vaikea laji
IHMEen hyvää ITE-taidetta
Talon kuva,jonka aihe on muualla
Keskiluokan surumielinen kauneus
Uudisuvatko taidepolitiikan pelisäännöt?
Kalma-näyttely
Helene Schjerfbeck palasi lehtevien puiden varjoon
Picassoa odotellessa
Kolminkertaista naisenergiaa
Picasson vuosisata
Paul Cézanne: Sainte-Victoire
Seksiä,päiväkirjoja,lestadiolaisuutta
Kolme tapaa olla kuvataiteilija Kuopiossa
Mutkaista tietä sieltä tänne
Missä kulkee elämän ja taiteen raja?
Domus Pompeiana-tuhoutunut kaupunki herää eloon
Ammattitaiteilijan näkökulma kulttuuriyrittäjyyden kehittämiseen
Kenen suulla taiteilija saa puhua?
Tärkeää on mieleen jäävä kuva
Emännän ääni
Hetki ajatusten välillä
Kumu on Viron uuden kulttuurin merkittävin monumentti
Kuinka hiljaista voikaan olla/Kuvanveistäjä Jouni Airaksinen
Kolme mestaria pensselin varressa
Miksi kaikki rakastavat Hugoa?
Kourin keräelmä on Kiasman väärtti
Banaalin mestari
Tavallisuus pitää maailman pystyssä
Vieläkö itä on viisasten ilmansuunta?
Minun listani
Oikeutettuja korvauksia vai rosvousta?
Loukatun ihmismielen kuva
Suuren tyylin synty
Viatonten häirintää Onnelassa
Ulkoisen kauneuden ehdoton viileys
Ajan kuluessa
Ihmiselämä on taiteen subjekti




Mainintoja taiteilijasta
Julkaisut/media



KUVAGALLERIA --- etusivu | cv | artikkelit